SM-endurot ohjeita noudattaen (tiedote 4.2.2021)
Covid-19 -epidemian rajoitusten kohtelemaksi joutuneet yleisötapahtumat ovat kohdelleet myös Moottoripyörien luotetttavuusajoa eli enduroa tavalla, jossa kilpailuja on jouduttu perumaan Aluehallintovirastojen ohjeisiin perustuen. Endurossa SM-sarjan avauskilpailu Mäntsälän Nummisissa jouduttiin perumaan ja näin ollen Sysmän Moottorikerho järjestää kauden avausosakilpailun Päijänteen rantamaisemissa 27.2.2021
Sysmän Moottorikerho järjestää endurokilpailua 21. kertaa ja omaa näin ollen laajan kokemuksen vuosien saatossa vaativienkin tapahtumien läpiviennistä. Tämänhetkiset Aluehallintoviraston asettamat rajoitukset ovat kuitenkin ainutlaatuisia haasteiltaan, koska tapahtuma tullaan viemään läpi ei-yleisötapahtumana tällä hetkellä olemassa olevan tiedon perusteella. Asiaan tulee suhtautua todella suurella vakavuudella ja huolellisuudella, koska Poliisilla on mahdollisuus keskeyttää tapahtuma yleisön käytöksen johdosta. Kaikkien toimijoiden suuntaan Sysmän Moottorikerhon kilpailuorganisaatio haluaa korostaa viranomaisten asettamia rajoituksia, jotta kausi jatkuisi tämänkin tapahtuman jälkeen. On aika totella.
Kilpailun reitti koostuu 4 maastokokeen kierroksesta, jota A ja B luokka ajavat 2½ kierrosta ja muut luokat 1½ kierrosta . Yhdellä kierroksella on pituutta 45 kilometriä, joista maastokokeiden osuus on 25 kilometriä. Ajoaikaa kärkikuljettajat tulevat käyttämään arviolta 7 minuuttia vaille 2 tuntia, joten kilpailu vaatii huolellista voimien ajoittamista oikeisiin hetkiin. Erikoisuutena ajetaan maastokoe Majutveden jäällä, Sysmän keskustan tuntumassa. Näin ollen harrastajatkin pääsevät koittamaan omia kykyjään hallita myös jääradalla ajaminen. Kilpailukeskus sijaitsee osoitteessa: Yrittäjäntie 2, SYSMÄ. Kilpailukeskukseen pääsevät vain ennalta ilmoitetut henkilöt. Mediaa pyydetään olemaan yhteydessä edustajistaan, jotta nämä saadaan nimettyä virallisiin asiapapereihin. Yhteystiedot jätetään kilpailun sihteerille, jonka tiedot ovat myöhemmin tiedotteessa.
Yleiskilpailun osalta Jämsän-Seudun Moottorikerhoa edustava, E1-luokan hallitseva suomenmestari Eemil Pohjola lähtee kauteen suurimpana ennakkosuosikkina voittaa luokkansa lisäksi yleiskilpailuja talviolosuhteissa. Suurimpina haastajina yleiskilpailun osalta Pohjola saa tarkkailla Sipoon Moottorikerhon E-1 luokassa ajavaa Hugo Svärdiä, Espoon Moottorikerhoa edustavaa, E-1 luokassa ajavaa Roni Salinia, sekä Salpausselän Moottorikerhoa edustavaa, E-3 luokan hallitsevaa mestaria Antti Hännistä. Sysmän Moottorikerhoa edustavan Jani Salosen otteita odotetaan myös mielenkiinnolla. Ennakkotiedot kertovat miehen ottaneen vauhdillisesti askeleita eteenpäin ja kotikilpailu tarjoaa loistavan paikan näyttää se tuloksellisesti.
Sysmän Moottorikerholla ja enduron lajiryhmällä ovat tavoitteet saada kilpailusta materiaalia sosiaaliseen mediaan suorina lähetyksinä. Tässä vaiheessa lopullinen tapa tehdä se on vielä avoin, mutta ratkeaa ennen 20.2.2021. Molemmat tahot esittävät pyynnön seurata ilmoittelua molempien tahojen virallisilla tiedotuskanavilla (Facebook seinät, Moottoriliiton Nettisivut). Täten voimme pienetkin resurssit hyödyntää tilanteessa, jossa kilpailu ajetaan ilman yleisöä.
Lisätiedot:
Miikka Mannila, kilpailun johtaja, 0400 633 216
Marjut Salonen, kilpailun sihteeri, sysma.kisa30@gmail.com
Kai Leinonen, kilpailun tiedottaja, 040 939 6666
Sysmän Moottorikerho
Suomen Moottoriliitto Ry