Enduron SM-sarja jatkui Riihimäellä 19.–20.päivä. SM-sarjaa ajettiin ensimmäistä kertaa ns. MM-formaatilla, eli kilpailu oli kaksipäiväinen, maastokokeet lyhyitä ja nopeita kun taas maastosiirtymien oli tarkoitus olla haastavampia. Vaikka kahdeksalta maastokokeelta ajoaikaa kertyi vain reilu tunti, kesti kilpailijoiden päivä reitillä lähes kahdeksan tuntia. Haastavaan viikonloppuun Sysmän Moottorikerholaisista uskaltautuivat Erik Rantahakala ja Mikko Leppänen.
Lauantaina molemmilla kuljettajilla oli kotiintuomisina pokaalit, Rantahakalan ollessa B125-luokassa neljäs napatessaan nousupisteen kohti A-luokkaa ja Leppäsen kaasutellessa B2504T-luokassa kolmanneksi.
Sunnuntai jatkui samalla kuviolla, mutta Leppäsen kilpailu päättyi harmillisesti kuudennen maastokokeen jälkeen keskeytykseen. Rantahakala päätyi maaliin luokkasijoituksella 7.
Samaan aikaan Jani Salonen kaasutteli Porin Sinisalo MX-liigassa eräsijoitukset 16. ja 17.
Viikkoa myöhemmin Orimattilan Moottorikerhon järjestämä 47. Toukokuun ajo keräsi taas enduroharrastajat yhteen. Toukokuun ajo oli lähes vastakohta edellisen viikonlopun taistolle. Kilpailu muistutti millaista olikaan vanha kunnon suomimantsa ja jakoi mielipiteitä kuljettajien kesken. A-avoimessa Tuomas Nieminen ajoi kuudenneksi, B-avoimessa Mikko Leppänen sijalle 16. sekä Riku Saksala sijalle 24. C2504t-luokasta Toni Vuorinen vei sijan 9. Onneksi viikonloppu tuotti kerholle myös muutaman palkintosijan Jukka Mäiselin voittaessa B125-luokan yli kahdella ja puolella minuutilla sekä ensimmäistä endurokilpailuaan ajaneen 16-vuotiaan Jani Salosen ollessa C125-luokan neljäs.
PS Sysmän Moottorikerholaisilla taisi olla kilpailussa kauden toiveikkain keski-ikä, 22,5 vuotta!