SyMKin nuoret crossarit kävivät viikonloppuna Turussa ajamassa Suprcross SM/Suomen Cup osakilpailuissa. Kerhon väreissä rivissä olivat luokissa MXJ loukkantumisesta toipunut Miikka Leppänen sekä Jani Salonen, joka oli saanut alleen Kawasakin 250 cc:n. MXB -luokkaan oli mukaan lähtenyt Mikko Leppänen.
Lauantaina ajettiin ns.supercrosspäivä, jossa MXJ:n kuskit ajoivat Suomen Cup pistestä. Aika-ajot lähtivät Kawasaki kaksikolta vähän tahmeasti liikkeelle, sillä jo ensimmäisessä aika-ajosessiossa Miikka Leppänen kaatui pahan näköisesti ja huollolle tuli kiire parsia kalustoa kasaan, eikä Miikka ehtinyt ajaa lainkaan kunnollista aika-ajokierrosta. Myös Janilla oli ryhmä 2:ssa aamukankeutta ja sijoitus 15. oikeutti Miikan seuraksi karsintaerään.
Karsintaerään pojat olivatkin saaneet uudet eväät ja tulostakin alkoi syntyä. Miikka otti lähdössä kauden ensimmäisen ”holeshotin”eli ykkösenä ensimmäiseen kurviin. Loppukin tuli hyvin ja maalissa Miikka oli sijalla 2. Jani ajoi myös erittäin varmalla ja hyvällä itseluottamuksella sijalle 9. ja selvitti tiensä myös alkueriin.
Alkuerässä 1 Jani jatkoi hyviä otteitaan, mutta hiukan huono lähtö verotti sijoja sen verran että tie nousi pystyyn, sijoitus kuitenkin hyvä 14. Miikka jatkoi omassa alkuerässään hyviä lähtöjä ja otti jälleen ”holet” jatkaen kärjessä lähes koko erän, loppusijoituksen ollessa 2.
Suomen Cup osakilpailu huipentui kovatasoiseen finaaliin, jossa koko MXJn kärki oli mukana EM-sarjan kiertäjineen. Hyvän vireen päälle saanut Miikka jatkoi lähdössä siihen mihin oli jäänytkin, eli otti finaalissakin holeshotin ja johti kisaa ensimmäisen kierroksen. Sitten alkoi kuitenkin sarjan kärkikuskit tulla ohi kisan voittaneen Jami Nummisen johdolla ja Miikka joutui hiukan taipumaan sijoituksissa. Loppukierroksilla alkoi jo väsymyskin painaa ja viimeisellä kierroksella sattunut pieni virhe kostautui 3 kuskin pyyhältäessä ohi. Maalissa Miikka kuitenkin sijalla 11. ja 9 Suomen Cup-pistettä rikkaampana.
Sunnuntaina ajettiin ns. harraste ja junnu-sarjojen päivä ja MXB:hen starttasi Leppäsen veljeksistä vanhempi Mikko. Aika-ajo sujuikin ”enska-mieheltä” ihan mallikkaasti ja sijoitus 6. omassa ryhmässä lupasi hyvää. Alkuerässä lajin raadollisuus tulikin sitten jälleen esille, sillä sateen liukastamalla radalla Mikolla oli ohjelmaa jo ensimmäisessä kurvissa ja nurinmeno heti perään pudotti sijoituksen hännille, joka sai vielä kruunun erän jatkuessa, kun Mikko kolaroi kanssakilpailijan kanssa. Niinpä vauhtia oli haettava Last Chance erän kautta, eräsijoituksen ollessa 13. Last Chance erässä Mikko ottikin sitten mallia nuoremmasta veljeksestä ja otti holeshotin, joka jatkui mallikkaasti eräsijoituksen ollessa 4., jatkopaikka jäi kuitenkin vain varasijalle.
MXJ:ssä päivä ei valjennut kovin valoisana nuoremmalle Leppäselle, sillä pyörä ei suostunut käynnistymään ja luvassa oli keskeytys jo ennen erän alkamista. Jani Salonen starttasi aika-ajojen 7. nopeimpana, tosin ajajajoukon pudotessa lauantain huippuosanotosta vain kymmeneen. Liekö haastavat ja sateiset olosuhteet olleet syynä joukkopakoon, sillä Janikin otti huimat voltit aika-ajon puolivälissä. Aika-ajoerässä Janille sattuikin sitten vähän enemmän, sillä erän loppupuolella Kawasaki ei halunnut totella ja huimien solisluusiksakkien jälkeen olikin asiaa Turun tohtoreille ja pakollinen muutaman viikon ajotauko polven saatua kipeää. Toivottavasti tauko ei veny kovin pitkäksi, sillä enduron SM-sarja jatkuu muutaman viikon päästä Vekaranjärvellä ja sinne olisi jälleen sysmäläisväriä odotettavissa.