Sysmän Moottorikerhon järjestämä XIX Mynnilä SM-Enduro kaasuteltiin lauantaina 30.9.2017 Sysmän alueella. XIX Mynnilä oli kotimaisen enduron SM-sarjan viimeinen osakilpailu ja samalla kerhojoukkueiden SM-kilpailu. Kilpailijoita mukana Sysmässä ajamassa oli 155 kappaletta 47:stä seurasta. Joukkueita kerhojoukkueiden kilpailussa oli yhteensä 20.
Lauantaiaamuna klo 6.30 alkoi tapahtua kilpailukeskuksessa, jolloin C, V40, V50 ja V60-luokkien kuljettajia alkoi virrata katsastusta kohti. Varsinaisesti kilpailu alkoi klo 8.00, jolloin ensimmäinen kilpailija pääsi lähtemään reitille. Reitti näillä luokilla koostui viidestä maastokokeesta ja ensimmäiset kuljettajat olivat maalissa kahdentoista maissa.
A ja B-luokkien kuljettajat pääsivät kiertämään XIX Mynnilän reittiä hieman myöhemmin. Ensimmäinen kilpailija kyseisistä sarjoista pääsi reitille hieman klo 11 jälkeen. A- ja B-luokissa ajaneet kilpailijat ajoivat päivän aikana kolme kokonaista kierrosta eli yhteensä yhdeksän maastokoetta.
Kilpailun alkaessa keli Sysmässä oli hieman utuinen ja kostea. Varsinaisesti vettä ei tuolloin vielä satanut, mutta päivän mittaan tihkumaista sadettakin esiintyi useampaankin otteeseen. Tämä varmasti lisäsi haastetta kuljettajille ja paikka paikoin maastossa oli varmasti liukasta juurien ja kivikkojen kanssa. Iltaa kohti mentäessä sää poutaantui ja A ja B-luokkien ollessa viimeisellä kierroksella päästiin ajamaan ilman minkäänlaista sadetta.
Sysmän Moottorikerhosta mukana henkilökohtaisessa kilpailussa oli 12 kuljettajaa ja kerhojoukkueiden SM-kilpailuun mukaan saatiin kaksi joukkuetta.
A1-luokassa kerhoa edustamassa olivat Mikko Leppänen sekä veljekset Jani ja Joonas Salonen. Joonas joutui valitettavasti keskeyttämään kolmannen maastokokeen jälkeen. Veljeksistä nuorempi Jani ylitti maaliviivan ollen lopputuloksissa luokkansa yhdeksäs. Mikko ajoi samassa luokassa myös hienosti maaliin, olen lopulta sijalla 15.
-Hieno kisa oli vetää kotipoluilla ja tuttujen kannustaessa. Pikkasen taisi olla liikaakin latausta ennen ensimmäistä Nesteen pätkää, kun jo varmaankin kilometrin jälkeen maastosiirtymällä kunnon lipat. Siinä sitten oiottiin ohjaustankoa ja kerättiin romppeita hetki. Ensimmäinen maastokoe tuli varmaankin koko vuoden parhaalla yrityksellä ja muutenkin onnistui. Motopalvelun pätkällä ajo ei ollut aivan niin terävää ja turbotehoa.fi maastokokeella ajo tökkikin sitten jostain syystä enemmänkin. Toisella kierroksella oli vähän tilannetta jälleen siirtymällä, kun Eerikin mäessä heitin kunnon voltit. Maastokokeista Nesteen pätkä tuli jälleen hyvin ja motopalvelun mk hieman varmistellen. Turbotehoa.fi-pätkällä kävin alussa nopeasti kyljellään. Viimeisellä kierroksella alkoi väsy jo vähän painaa mutta sain vielä rutistettua kohtuu hyvät ajot kaikille maastokokeille. Maalissa sm1-luokan 15. ja yksi sm-piste sekä joukkuekisan 6.-sija. Tulokseen saa kyllä olla tyytyväinen ja varsinkin joukkuekisan tuloksesta iso kiitos joukkuekavereille Janille ja Tumpille, Mikko kiitteli joukkuetovereitaan.
-Eilen ajettiin vuoden viimeinen SM-enduro Sysmässä. Kisaan lähdettäessä mietitytti miten käsi kestää ajaessa, joten tavoitteena oli vain saada ehjä kisa ja päästä maaliin. Ensimmäinen kierros meni aika varovaisesti ajellessa. Toisen kierroksen ensimmäisellä metsäsiirtymällä pyörän vesipumpun koppa osui kiveen ja jäähdytys nesteet tulivat moottorista ulos, joten jouduin keskeyttämään. Nyt parannellaan ranne kuntoon ja ruvetaan treenaamaan ensi kautta varten, Joonas kommentoi.
–Koko päivän oli aikalailla tasaisen varmaa suorittamista. Vain yksi kaatuminen ja yksipieni jumiin jääminen tuli pätkillä mutta muuten ei mitään ohjelmaa ollut. Sellainen viimeinen puristus ja terävyys jäi ajosta puuttumaan, mutta haastavalla reitillä saattoi rauhallisempi ajo ollakin paras ratkaisu joten täytyy olla tyytyväinen päivään. Kiitos vielä kerholle hienosti järjestetystä kisasta, kaikille reitin varrella kannustaneille ja tietysti kaikille sponsoreille jotka mahdollistivat tämänkin kisan ajamisen, Jani kiitteli.
A3-luokassa Tuomas Nieminen kaasutteli hienosti maaliviivan yli ollen lopulta hienosti oman luokkansa lopputuloksissa neljäs. Tuomas sijoittui yleiskilpailussa hienosti 15:ksi ollen Sysmän Moottorikerhon nopein kuljettaja.
– Itse en ole kauheasti kisoja kolunnut, edellisestä SM-kilpailustakin on reilut 2 vuotta aikaa, mutta paras tulos kuitenkin mulle. Olin luokassani 4, yleiskilpailussa olin 15 ja muutaman sijan tipuin vikalla rundilla, kun alkoi kunto vähän loppua ja reidet kramppata. Kisa oli samalla joukkue SM ja ajoin siinä Jani Salonen ja Mikko Leppänen kanssa ja kukaan ei ainakaan alisuorittanut ja oltiin kuudensia, eli ihan hyvä viikonloppu kokonaisuudessaan, Tuomas kertoi omasta kilpailustaan.
B1-luokassa kilpaa ajamassa oli Jyri Mannila. Jyri kaasutteli maaliin luokassaan ollen hienosti tuloksissa sijalla viisi.
-Alustavasti kauden viimeinen kisa ajettu kotipoluilla Sysmässä! Ekalla kierroksella sain hyvän rytmin päälle ja ajoin maastokoe kolmoselle pohja-ajan ja johdin B1-luokkaa! Kunnes jotain tapahtui ja ajosta lähti rentous melkein kokonaan ja virheitä alkoi tulemaan. Kahdella viimeisellä pätkällä muutamat isot lipat ja ajo ei ollut rentoa ollenkaan ja mielessä pyöri, että kuhan vaan nyt maaliin pääsee. Maalissa sitten oman luokan 5 ja koko B-luokan 11!! Kiitos kaikille jotka olivat mukana kuluneella kaudella ja jaksoi kannustaa kisasta toiseen nostamaan pään ylös ja suuntaamaan eteenpäin. Isoin kiitos menee varmaan isälle, joka on jaksanut kuunnella valituksiani kisa toisensa jälkeen, Mannila kiitteli.
B2-luokassa kilpailussa olivat mukana Erik Rantahakala sekä Juha-Pekka Villgren. Juha-Pekka joutui valitettavasti keskeyttämään kolmannen maastokokeen jälkeen, kun taas Erik ajoi maaliin hienosti ottaen voiton omasta luokastaan 48 sekunnin turvin ja sijoittuen yleiskilpailun lopputuloksissa 42:ksi.
-Kisa lähti hieman huonosti käyntiin, heti siirtymällä kolme kertaa nurin ja ensimmäinen maastokoe ylivarovaisesti. Toinen maastokoe hieman paremmalla fiiliksellä. Kolmannella sitten keskeytys rengas rikkoon. Maasto perinteistä Sysmää, tykkään kyllä, Villgren kertoi.
-Mahtava palata takaisin endurokilpailuihin. Viimeisestä kilpailusta olikin tosissaan mennyt jo yli kaksi vuotta. Samoin ajot on jäänyt tältä ajalta hyvinkin vähiin. Tämän kyllä sitten huomasikin kisan aikana. Kädet ja hartiat meni todella tukkoon jo ensimmäisellä pätkällä ja sai kyllä tehdä töitä kunnolla, että sai pidettyä pyörän reitillä. Omaksi ihmetykseksi sain kuitenkin jo huolloissa päivän aikana kuulla, että pätkäajat olivat aivan B-luokan kärjessä. Ajamattomuus alkoi muutenkin kyllä jo viimeisellä kierroksella tuntumaan ja varman päälle sai ajella. Pahimmilta virheiltä vältyinkin, vaikka kerran jouduinkin pätkällä nostelemaan pyörää uudelleen pystyyn. Ajo kuitenkin riitti päivän lopuksi B-luokan voittoon, mistä voi kyllä olla todella tyytyväinen. Reitin ja järjestelyjen osalta kisa oli mielestäni onnistunut. Reitti oli suunniteltu kulkemaan pitkälti maastossa ja ajamista kertyi omaankin makuun riittävästi. Onneksi myös keli oli pysynyt melko kuivana kisaa edeltävän viikon, joten reitti pysyi varsin hyvässä kunnossa ja pahempia reikiä poluille ei päässyt kulumaan. Ja kun Sysmässä ajetaan, niin kivikot kuuluu tietysti mukaan 😉 Kiitos kaikille kisan järjestäjille ja huollolle, Rantahakala kertoili suorituksestaan.
C1-luokassa ajanut Riku Tullila pääsi reitille toisena Sysmän Moottorikerhon edustajana aamulla varhain. Tullila sijoittui oman luokkansa lopputuloksissa lopulta neljänneksi alun hankaluuksien jälkeen. Koko C-luokan tuloksissa Tullila oli lopulta 15:s.
-Kilpailu omalta osalta ei lähtenyt mitenkään loisteliaasti käyntiin. Ensimmäisellä maastokokeella kaaduin ihan kunnolla suoraan kiveen ja samassa rytinässä pakoputki irtosi ja siihen tuli reikä. Onneksi huolto pelasi ja ensimmäiseen huoltoon tullessa oli putken vaihtajat jo asemissa. Kiitos Jyrille varaputkesta! Parit lipat tuli heitettyä seuraavillakin maastokokeilla, mutta hauskaa oli ja maaliin päästiin! Vaikeuksia päivän aikana tuotti itselleni reitin liukkaus paikoitellen tai ainakaan eturengas ei pitänyt niin, että siihen olisin luottanut kaikkialla. Kivaa oli silti ajaa kotikisoissa, Tullila totesi.
C2-luokassa omaa osaamistaan Sysmän Moottorikerhon kuljettajista oli Toni Vuorinen. Toni sijoittui oman luokkansa lopputuloksissa sijalle yhdeksän. C-luokkien kokonaistuloksissa Toni oli 24:s.
-Kisahan meni harjoitus määrään nähden ihan ok, mitä nyt viimeisellä pätkällä tuli vähän nosteltua ja takakumi puhkaistua. Kisa oli mielestäni hyvin järjestetty ja C-luokkakin sai ajaa sopivasti. Pätkäthän olivat sitä tuttua sysmäläistä kivikkoa, mutta itse ainakin pidin niistä, Toni kommentoi urakkaansa.
C3-luokassa Jani Koskenniemi ajoi ensimmäisen varsinaisen endurokilpailunsa. Jani sijoittui oman luokkansa lopputuloksissa sijalle seitsemän ollen samalla C-luokkien kokonaistuloksissa 14:sta.
-Kyseessä oli tosiaan ensimmäinen varsinainen endurokilpailuni, joten odotin suurella mielenkiinnolla, mikä on vauhtitasoni metsäpoluilla ajettaessa. AT-aikojen laskenta ym. enskakisaan liittyvät sääntömääräiset asiat piti myös opiskella osittain kisapäivän aamuna, mutta onneksi tutussa porukassa neuvotaan, jos vain kehtaa kysyä. Kisareitti oli mielestäni hieno ja riittävän vaativa SM-tasoa ajatellen, olematta kuitenkaan liian vaativa kansallisia luokkia ajatellen. Ajo sujui hyvällä fiiliksellä aamusta lähtien ilman isompia virheitä lukuun ottamatta yksiä siirtymällä otettuja tyhmiä lippoja. Viimeisellä maastokokeella sitten meni tunaroimiseksi. Ensin juutuin kallionkoloon sudittamaan ja siitä päästyäni vähän matkan päässä nutulleen ja jouduin ajamaan tanko vinossa pätkän loppuun. Kokonaisuutena päivä oli hieno ja kisajärjestäjänä kerhomme varmasti kestää vertailun millä tasolla tahansa, Koskenniemi kertoi kokemuksistaan ”ensimmäisestä” endurokilpailustaan.
V40-luokassa edustamassa kerhoa olivat Aku ja Miikka Mannila. Aku sijoittui V40-luokan lopputuloksissa viidenneksi ja Miikka kuudenneksi.
-Ekalla pätkällä oli niin hämärää metsässä, ettei nähnyt oikein kunnolla, niin ei uskaltanut pitää vauhtia. Muutenkin ekat 3 pätkää meni jotenkin tahmeasti. Toisella kierroksella ajo tuntui paljon paremmalta (kello oli eri mieltä). Pari kaatumista oli, mutta ei muuten mitään ylimääräistä toimintaa. Reitti oli toiselle kierrokselle oikeastaan parempi, kun oli jälki paremmin näkyvissä, Miikka puhui suorituksestaan.
XIX Mynnilä SM-Endurokilpailun yleiskilpailun voitti Jämsän Seudun Moottorikerhoa edustava Eemil Pohjola. Pohjola voitti kilpailussa A2-luokan Suomen Mestaruuden sekä oli mukana voittamassa Kerhojoukkueiden SM-kultaa yhdessä Roni Kytösen sekä Mika Barnesin kanssa.
-Suomenmestaruushan tuntuu aina hyvältä ja varsinkin nyt, kun on ollut niin paljon loukkaantumisia takana, niin on kiva huomata, että vauhtia alkaa taas löytymään! Maastokokeet olivat perinteistä suomienduroa ja se näytti sopivan minulle hyvin, niin oli kiva ajaa, kun tuli tulostakin! Ja jonkun verran oli pelto pätkääkin saatu sinne väliin, niin se oli hyvää vaihtelua! Kisa sujui omalta osalta hyvin lukuun ottamatta yhtä puuhun ajoa kolmannella maastokokeella ja jarruongelmia kuudennella maastokokeella. Oli hyvin järjestetty kisa omasta mielestäni lukuun ottamatta palkintojenjaon pitkää odottelua, Pohjola kertoi voitetusta mestaruudestaan.
Kerhojoukkueiden SM-kilpailussa Sysmän moottorikerholta mukana oli kaksi joukkuetta. SyMK 1-joukkue sijoittui kilpailussa hienosti kuudenneksi. Tässä joukkueessa mukana olivat Jani Salonen, Tuomas Nieminen sekä Mikko Leppänen. Sysmän Moottorikerhon toisessa joukkueessa, SyMK 2, ajoivat kolmikko Jyri Mannila, Erik Rantahakala ja Juha-Pekka Villgren. Kakkosjoukkue koki pienen kolauksen kolmannella maastokokeella Juha-Pekan jouduttua keskeyttämään kilpailu rengasrikkoon. Joukkue sijoittui lopputuloksissa 17:ksi. Kerhojoukkueiden SM-kulta meni hieman odotetusti Jämsän Seudun Moottorikerhon kolmikolle. Joukkueessa ajoivat Eemil Pohjola, Roni Kytönen ja Mika Barnes. SM-hopeaa kilpailussa nappasi Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan joukkue ja SM-pronssi kaulassaan lähti Salpausselän Moottorikerhon joukkue. Riihimäen joukkueessa mukana olivat Aleksi Jukola, Jari Mattila sekä Marko Tarkkala. Salpausselän joukkueessa ajoivat kolmikko Antti Hänninen, Eemil Helander ja Teemu Lehtimäki.
XIX Mynnilä SM-Enduron ja Joukkue-SM TULOKSET
Kiitokset kaikille mukana olleille kilpailijoille, katsojille, sponsoreille, mukana muuten olleille ja ennen kaikkea talkoolaisille hienosta kilpailusta!
Tämän kauden endurokilpailut olivat lähestulkoon tässä. Vielä ajetaan partioajona suoritettava 41. Kärme Kustaan Kiemurat 2.12. Crosscountryn puolella sarja vielä jatkuu kolmella kilpailulla ja seuraava CC-kilpailu ajetaan 7.10 Kiteellä.