SM Motocenter Enduro

Enduron kauden päätöskisa ajettiin kuluneena viikonloppuna Riihimäellä. Sysmän moottorikerhoa edustamaan olivat lähteneet jo kauden kuluessa tutuksi tulleet kuljettajat Mikko Leppänen ja Jani Salonen. Jani teki kisassa debyyttinsä luokassa B 125, johon nousupisteet oikeuttivat edellisen kisan perusteella. Kilpailu ajettiin Riihimäellä Karhin motocrossradan yhteyteen rakennetulla yhden maastokokeen reitillä, joka ajettiin viiteen kertaan.  B-luokka ajettiin iltapäivällä A-luokan perään, jolloin rata oli muokkaantunut jo melko haastavaan kuntoon.

Itse kisa sujui sysmäläispilottien osalta hiukan kaksijakoisissa merkeissä, sillä molemmat valittivat kisan kahdella ensimmäisellä maastokokeella liukkautta sekä lisäksi Mikko valitteli huollossa käsien totaalista puutumista. Molempien kuskien sijoitus oli ennakko-odotuksista hieman alakantissa, sillä Jani löytyi sijalta 12 ja Mikko sijalta 6 kahden pätkän jälkeen.

Kisan vanhetessa alkoivat pojat kuitenkin osoittaa taas vertymisen merkkejä, vaikkei kummankaan jäsenissä pitäisi vielä iän painaa ja sijoitukset alkoivat kohota ylöspäin.  Kolmannella kierroksella molemmat saivat hyvän ajotuntuman päälle ja loppukisa sujuikin mallikkaasti. Mikko oli ennen viimeistä maastokoetta sijalla 4., tosin vain kymmenyksiä edellä seuraavaan ja Jani oli sijalla 10 iskuetäisyyden päässä jopa sijalle 6. Viimeisen maastokokeen jälkeen molemmat pojat olivat tyytyväisiä, sillä kumpikin oli ajanut oman nopeimpansa juurikin viimeiselle pätkälle, toisin kuin moni kilpakumppani. Lopputuloksissa Mikko päätyi sijalle 5. ja Jani kovan nousun jälkeen sijalle 8. vain n. sekunnin päähän edellisestä. Suoritus oli vähintäänkin hyvä ottaen huomioon, että kisa oli kauden ensimmäinen ylemmässä luokassa.

Näin on vuosi 2012 enduron osalta saatu pakettiin kauden jatkuessa vielä kahdella cross country-kisalla, seuraava jo ensi viikonloppuna Purnussa, jonne on lähdössä vahva sysmäläisosanotto, peräti 8 kilpailijaa, sekä kahden viikon päästä Jämsässä, jossa cc-kausi saadaan päätökseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s