Kotimaisen SM-endurosarjan viimeinen osakilpailu kaasuteltiin 29-30.9. Vantaalla.Kaksipäiväisessä kilpailussa mukana nähtiin lauantaina noin 125 kuljettajaa ja sunnuntaina noin 70 kuljettajaa.
Kaksipäiväinen kilpailu sisälsi myös joukkueiden SM-kilpailun lauantaina, jossa Sysmän Moottorikerholta mukana oli yksi joukkue. Joukkueessa ajoivat Jani Salonen, Jyri Mannila ja Rasmus Tuominen. Joukkue sijoittui kilpailussa 12:ksi.
A1-luokassa Jani Salonen ajoi niin lauantain kun myös sunnuntaina ajetun kilpailun. Lauantaina Jani sijoittui luokassaan 13:ksi ja sunnuntaina yhdeksänneksi. SM-sarjan liopputuloksissa Jani saavutti sijan 11.
-Lauantainan aamulla kisan alkaessa oli maa vielä jäässä yöpakkasten jälkeen ja ensimmäinen pätkä olikin melkoista liukastelua. Ajo alkoi kulkea hyvin ja tuntui ihan hyvälle koko päivän, mutta jostain syystä ajat huononi ja sijoitus tippui parisijaa viimeisellä kierroksella. Sunnuntaina ensimmäisella pätkällä oli kroppa vielä vähän jumissa edellisen päivän ajosta, mutta nopeasti siitä paikat vertyi ja ajo alkoi kulkea hyvin. Toiseksi viimeiselle pätkälle asti vaikutti tulevan hyvä päivä, mutta siellä ajoin jarrulevyn kiveen ja jouduin ajamaan kaksi viimeistä pätkää rikkinäisellä jarrulla. Siinä tipuin muutaman sijan, Jani ynnäsi kilpailunsa.
A2-luokassa Joonas Salonen ajoi lauantain kilpailun ollen oman luokkansa lopputuloksissa sijalla 12.
B1-luokassa Jyri Mannila ajoi lauantaina omassa luokassaan sijalle neljä ja sai samalla kasaan viimeisenkin tarvittavan nousupisteen A-luokkaan. Sunnuntain kilpailussa Jyri sijoittui oman sarjansa tuloksissa myös upeasti toiseksi.
–Vantaan SM Enduron toinenki päivä saatu päätökseen josta tuli viellä yks B-luokan 2sija. Tänään oli itselleni paljon rankempi päivä kun eilinen ja en pystyny antamaan ihan kaikkea irti mutta se riitti. Suomen osalta on nyt kausi paketissa ja saatiin se mitä haluttiinkin eli nousu A-luokkaan! Isot kiitokset kaikille jotka mahdollisti tämän kaiken ja oli mukana tukemassa läpi kauden, Jyri kiitteli.
B1-luokassa lauantaina kilpaa oli myös ajamassa toinen Sysmän Moottorikerhon edustaja, Rasmus Tuominen, jonka kilpailu päättyi harmillisesti keskeytykseen viidennen maastokokeen jälkeen.
-Päivään lähdin aamulla aika heikoin fiiliksin, eikä oikein ollu kiinnostusta ajaa. Ekalle pätkälle kun pääsin niin fiilis muuttui paremmaksi. Pätkä tuli ihan ok, mutta yksi lippa vähän hidasti matkaa. Toimen pätkä tuli ihan ok, mutta tuntui todella pitkältä ja siellä vielä kaaduin uudestaan. 3 pätkä tuli hyvin ja ajo tuntui hyvälle. 4 pätkälle rupesi selkään sattumaan ja ajo ei tuntunut enää kauhean hyvältä. Siirtymällä selkään rupesi sattumaan enemmän ja ajo muuttui vaikeaksi. 5 pätkän ajosta ei tullu oikein mitään kivun takia ja päätin pätkän jälkeen keskeyttää koska kipu oli niin suuri; Rasmus kertoi.