Kangasalan Moottorikerhon isännöimä enduro-sprint kilpailu ajettiinkuluneena viikonloppuna Hälvälässä. Kilpailussa, joka oli ISDE-tukikilpailu, mukana nähtiin päivän aikana 135 kuljettajaa. Hirveää ryysistä kilpailupoluilla ei siis nähty, varsinkaan A-luokissa, joissa oli mukana yhteensä vain kuusi kilpailijaa. Kilpailussa Sysmän Moottorikerhosta mukana oli tällä kertaa kaksi kuljettajaa.
A1-luokassa voitto ratkaistiin vasta viimeisellä kierroksella. Ennen kierrosta Jani Salonen oli vain 0,3 sekunttia johtajaa perässä, mutta hienon vimeisen kierroksen ansiosta Salonen kaasutteli voittoon seitsemän sekunnin turvin.
B1-luokassa puolestaan Rasmus Tuominen onnistui myös kilpailussa sijoittuen luokkansa lopputuloksissa upeasti toiseksi. Toisesta sijastaan Tuominen sai lisäksi nousupisteen.
-Hälvälän endurosprint kilpailussa lähdin ajamaan omaa ajoani ja varsin aikaisessa vaiheessa huomasin, että pöly tekee kilpailusta vaikean. Jokaisella kierroksella jouduin ohittamaan 1 kuljettajan ja sain toisen kiinni juuri ennen pätkän maalia. Ajoin siis kilpailun läpi mahdollisimman hyvää, sen minkä pöly salli. Kolmannen kierroksen jälkeen yllätys oli suuri, kun johdin koko B-luokkaa. Toiseksi viimeisellä kierroksella reitti oli jo niin kulunut, että pölyn seassa hyvien aikojen tekeminen oli minulle todella vaikeaa. Lopputuloksena siis koko B-luokan kolmas ja oman B1-luokan toinen, Tuominen kertoi.