Lumista meininkiä Tohmajärvi Endurossa!

Lumista meininkiä Tohmajärvi Endurossa!

Enduron kauden kolmas kilpailu ajettiin lauantaina Pohjois-Karjalan kaakkoisosassa Tohmajärvellä hyvinkin vaihtelevassa säässä. Kilpailun ensimmäisten kuljettajien päästessä radalle lämpötila Tohmajärvellä oli useamman asteen turvin pakkasen puolella. Päivä oli lopulta aurinkoinen aina viimeiselle kokonaiselle kierrokselle asti, jolloin lämpötilan ollessa lähempänä nollaa muuttui sää yllättäen runsaaksi lumisateeksi. Kilpailu ajettiin loppuun lopulta silti poutaisessa kelissä pakkasen kiristyessä. Sysmän Moottorikerhoa kilpailussa oli edustamassa 4 kuljettajaa, jotka pääsivät ajamaan kunnon lumikelissä. Ajajia kokonaisuudessaan kilpailussa mukana oli 128 kappaletta.

A3-luokassa Tuomas Nieminen kaasutteli hienosti oman luokkansa voittoon parin vuoden ”kilpailutauon” jälkeen sijoittuen yleistuloksissakin lopulta hienosti sijalle 5.

B2-luokassa tämän kauden ensimmäistä kilpailua ajanut Miikka Leppänen joutui valitettavasti keskeyttämään pyörärikkoon.

C1-luokassa ensimmäistä kilpailuaan tällä kaudella ja aivan ensimmäistä talvikilpailuaan koskaan ajanut Riku Tullila selviytyi maaliin oman luokkansa kahdeksas ollen C-luokan kokonaistuloksissa 26.

C2-luokassa kilpaillut Janne Louhelainen sijoittui omassa luokassaan hienosti toiseksi ollen samalla koko C-luokan toiseksi nopein ja näin ollen siirtyy ajamaan B-luokkaan.

Seuraava viikonloppu tarjoaa endurossa tuplakilpailut: lauantaina 25.2 ajetaan kilpaa Kangasalalla kansallisessa ja U-20 (SM) kilpailussa ja sunnuntaina 26.2 sen sijaan vuorossa on Riihimäellä SM-sarjan ensimmäinen kilpailu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s