Kisakausi startattu

Sunnuntaina Hyvinkään hyisessä ilmastossa ajettiin kauden 2012 ensimmäinen endurokilpailu. Vaikka pakkasta oli lähes 50 astetta (tai ainakin 15…), mukaan uskaltautui neljä urheaa sysmäläiskuljettajaa.

Reilun tunnin metsässä patikoinnin jälkeen uusista menopeleistä selvästi innostuneet Joonas Salonen ja Mikko Leppänen lunastivat odotuksia. Kawasaki vei Salosen B-luokan voittoon, oman B2504T- luokan voiton tullessa 45 sekunnin johdolla. Leppänen taivalsi samaisessa luokassa neljänneksi jääden Saloselle noin kolme minuuttia.

Kahdella muulla Sysmän Moottorikerhon kuljettajalla ei ollut kotiintuomisena pokaalia, mutta voittoa tärkeämpäähän on hauskanpito. Tosin kotimatkalla toisen hymy saattoi vaikuttaa enemmän irvistykseltä. C-avoimessa 21. sijalle ajanut Jari Leppänen odottelee jo seuraavia kisoja, kun taas keskeyttämään joutunut Miikka Mannila joutuu kisassa murtuneen jalkapöydän takia odottelemaan pyörän selkään pääsyä pidemmän aikaa.

Kisakautta jatketaan 26.2 Karkkilan Enduro Lenkillä, siihen asti voimme muistella Hyvinkään menoa Mikon kypäräkameran tuotoksella:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s