Lauantaina 26.1. päästiin kaasuttelemaan kauden toinen endurokilpailu XI Karkkilan Sprint Enduro. Kilpailu päästiinkin ajamaan loistavissa oloissa, eikä lumisateestakaan ollut haittaa kuljettajille sateen ollessa hyvin heikkoa ajoittain. Karkkilassa nähtiin yhteensä 179 kuljettajaa, joista tällä kertaa neljä ajoi Sysmän Moottorikerhon väreissä.
A1-luokassa Joni Kaivolainen sijoittui kauden avauskilpailussaan toiseksi, ollen samalla yleiskilpailun lopputuloksissa kuudes.
-Päivä oli hyvin vaihteleva ja haastava. Pyörän kanssa joutuu tekemään vielä paljon säätöjä ennen ensimmäistä SM-kilpailua. Sijoitus A1 luokan toinen, Kaivolainen totesi.
B1-luokassa Rasmus Tuomisen kilpailu päättyi valitettavasti keskeytykseen kolmannen maastokokeen jälkeen.
C1-luokassa ajaneen Mari Tiihosen kilpailu päättyi Tuomisen tapaan keskeytykseen ensimmäisen maastokokeen jälkeen.
-Elämäni ensimmäinen talvikilpailu. Edellisenä iltana tuli olkapää loukattua, jonka vuoksi jouduin keskeyttämään ensimmäisen kierroksen jälkeen. Reitti oli muuten todella hyvä ja olisi se ollut kiva rämpiä vielä toiseenkin kertaan, Tiihonen kommentoi.
C2-luokassa Veli-Matti Lahovuo aloitti oman endurokautensa sijoittuen sarjansa lopputuloksissa sijalle 23.
XI Karkkila Sprint Enduron TULOKSET