CC-kausi potkaistu käyntiin kahden kilpailun voimin.

Panssari CC SM IX 

Lauantaina 21.4. Kangasalan Moottorikerho järjesti kotimaisen CC-sarjan SM-avauksen Parolannummella. Kilpailu oli SM-osakilpailun lisäksi osalle kuljettajista kansallinen kilpailu ja osalle Suomen Cupin osakilpailu. Reitti oli tänä vuonnakin erittäin haasteellinen pitkään jatkuneiden sateiden vuoksi,joten helppoase ei kenellekkään varmasti ollut. Varsinkin aamun ensimmäisessä lähdössä kilpailijoille ajamisesta muodostui enemmänkin selviytymistaistelu. Reittiä hankaloitti se, että edeltävänä yönä runsas vesisade oli tehnyt reitistä erittäin kostean ja haastavan. Kilpailussa kelistä huolimatta nähtiin päivän aikana yhteensä päälle 360 kuljettajaa.A-luokassa Mikko Leppänen sijoituui kilpailussa oman luokkansa lopputuloksissa sijalle 16.-Parola meni ihan v×%=iksi. Ekalla kiekalla löysin yhteen pehmeään paikkaan tosi hyvän linjan, joka ei sitten ollutkaan niin hyvä. Jäi pyörä oikeen kunnolla jumiin ja sitä sitten nosteltiin muutama minuutti oikein miehissä ylös. Ekalla kierroksella täytyi sitten mutaleikkien jälkeen käydä vielä vaihtamassa hanskat ja putsaamassa tupit. Fiilis oli aika maassa eikä loppu kisakaan oikein kulkenut.Maaliin kuitenkin päästiin, Mikko kertoi.U20-luokassa Jyri Mannila puolestaan kaasutteli maaliin ollen kahdeksas. Panssari cc ajeltu maaliin ja sijana U20 luokan 8. Alkuun otettii hyvä startti ja sitten vaan kirimään, mutta muut menee viellä sen verran kovempaa, että lisää reeniä tarvitaan. Huolto toimi ja mies on tyytyväinen. 2 viikkoa taukoo ja Joutsassa on kansallinen cc. Suur kiitos Yamaha Center Tampere! Yamaha toimii ja hommaa viedään eteenpäin. Joku päivä viellä nostetaan isompii pystejä, Mannila kommentoi.B-luokassa kilpaa olivat ajamassa veljekset Aku ja Miikka Mannila. Miikka sijoittui B-luokan lopputuloksissa sijalle 27 ja Aku sijalle 28.-Panssari CC suoritettu. Kilpailu sujui mukavasti, eikä ollut mitään ongelmia huollon jälkeen. Miikka pääsi jatkamaan edellä, mutta herrasmiehenä odotteli minua syvän ojan pohjalle maastoutuneena. Pääsin ohitse, mutta lopputuloksessa hävisin kuitenkin 11 sekunttia . Huomasin sellaisen eron, että kun ajaa B-ryhmässä ei oikeen tiedä ovatko ohittajat samalla kierroksella vai ei, kun taas V40 luokassa ei ole tätä ongelmaa, Aku kertoi.Harraste-luokassa puolestaa Jani Koskenniemi ajoi maaliin ollen oman luokkansa lopputuloksissa sijalla 13. Luokassa mukana oli 157 kuljettajaa.-Panssari CC:ssä tutustumassa uuteen pyörään. Oli pientä säätöä, kun startissa en saanut pyörää heti käyntiin ja jäin lähdössä aivan viimeisten joukkoon. Ekan kierroksen täyttyessä olin kuitenkin pystynyt nousemaan viidenneksi, mutta sitten upotin pyörän kakkoskierroksella niin, että luulin jo leikin jäävän kesken. Sain kuitenkin pyörän lopulta poterosta ylös, mutta aikaa meni runsaasti. Heti perään sekosin reitissä yhdellä suoralla, jossa olisikin pitänyt kääntyä vasemmalle, mutta mutkan merkki jäi huomaamatta joten paahdoin suoraan ja päädyin takaisin radalle noin kilometrin verran takaisinpäin. Tämän ”sakkokierroksen” ajettuani alkoi tuntua, että tasoitusta on annettu riittävästi ja sähläämisen voisi lopettaa.
Loppukisa suht’ ehjää ajoa paria pikku lippaa lukuunottamatta, Koskenniemi pohdiskeli.V60-luokassa Esko Bruun ajoi puolestaan kauden ensimmäisen kilpailunsa. Valitettavasti Eskon kilpailu päättyi keskeytykseen.Panssari CC:n TULOKSET

IV Crawford Center Ovisepät CC

Lauantaina 5.5. Joutsan Moottorikerho järjesti jo neljännen kerran kansallisen CC-kilpailun. IV Crawford Center Ovisepät CC-kilpailu kaasuteltiin tänäkin vuonna hienossa ja aurinkoisessa säässä. 

A-luokassa Tuomas Nieminen ajoi upeasti omassa luokassaan palkintopallille ollen lopputuloksissa kolmas.

B-luokassa puolestaan Jyri Mannila kaasutteli oman luokkansa sijalle kuusi. 

-Lauantaina käytiin ajamassa Joutsassa kansallinen cc-kilpailu, josta kotiin viemiseksi saatiin B-luokan 6sija. Heikon startin jälkeen kaatusin kilpakumppanin kanssa lähdössä ja tokavikana lähdettiin ekalle kierrokselle. Kauhee raivo päälle ja ekat pari kierrosta ohiteltiin kunnolla porukkaa ja ekan huollon jälkeen päästiin ajamaan omaa ajoa. Kiitos huolto ja sponsorit, Jyri kiitteli.

V40-luokassa Miikka Mannila ajoi maaliin ollen oman luokkansa yhdeksäs.

Harraste-luokassa kilpaa olivat Joutsassa ajamassa Jani Koskenniemi sekä Iiro Mannila. Jani sijoittui luokan lopputuloksissa sijalle 29 ja Iiro sijalle 100.

-Lauantaina käytiin ajamassa Joutsassa cc:tä. Sain huonon lähdön ja jouduin ajamaan ruuhkassa pari ensimmäistä kierrosta. Kädetkin puutui aivan totaalisesti, etten oikein pystynyt puristamaan ohituksiin paukkuja, joten jonossa ajeltiin huoltoon asti. Huollossa Riku sai hierottua käsiin tuntoa ja muutama kierros meni kohtalaisesti, vaikken vieläkään oikein saanut ohituksiin riittävää puristusta.
Toiseksi viimeisen kierroksen lopussa ahnehdin yhden kurvin liian sisältä, jolloin olkapää ja nuppi osuivat puuhun ja turvalleenhan siinä sitten mentiin. Viimeinen kierros mentiin tanko vinossa ja pää pyörryksissä. Ensi lauantaina uusi yritys Vesivehmaalla 3 tunnin kisassa. Kiitokset tukijoille: Lahden polkupyörähuolto, Polar Spring, Kuljetus Jere Laine, Aku ja Ville Oy, Koskenniemi kiitteli.

Joutsan CC:n TULOKSET

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s