10.09.2011
Lauantaina 10.9 ajettiin Nummelan Moottorikerhon järjestämä enduron SM-sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu. Sysmän Moottorikerholaisia mukaan oli ilmoittautunut, vain, kolme kuljettajaa. B2504T-luokassa ajanut Joonas Salonen sijoittui luokassaan kolmanneksi ja nappasi mukaansa yhden nousupisteen kohti A-luokkaa. Mikko Leppäsen päivä ei ollut tällä kertaa yhtä onnistunut ja lopputuloksi saavutuksena sija 11. luokassa B125. Syntymäpäiviään viettänyt Toni Vuorinen ajoi sijalle 12. luokassa C2504T. Orimattilan lauantaipäivänä Jani Salonen ajoi eräsijoitukset 22. ja 19. MX125-luokassa.
Sunnuntaina Orimattilassa jatkettiin motocrossilla, vuorossa MX2 SM-luokka, MXJ Suomen Cup ja C/C. MXJ:ssä Mikko Leppäsen ja Jani Salosen matkat katkesivat Last Chance-erään, josta vielä varsinaisiin eriin jatkoi Sysmän Moottorikerhon Miikka Leppänen. Ensimmäisen erän ilmalento kuitenkin keskeytti myös nuoremman Leppäsen kilpailupäivän. C/C-luokassa kolme erää non-stoppina ajanut Jyri Mannila sijoittui kaikissa erissä seitsemänneksi.
Ensi viikonloppuna ajellaan taas Cross Countrya Jämsässä, jonne Sysmästä saadaan näillä näkymin kuusi kuskia.