52. Toukokuunajo kaasuteltiin 20.5.2017

52. Toukokuun ajo ajettiin viikonloppuna Orimattilassa. Lauantaina 20.päivä toukokuuta ajettu kilpailu päästiin ajamaan alusta loppuun erittäin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä, joten sää suosi niin kuljettajia kuin huoltoporukkaakin. Orimattilassa ajettu kilpailu oli kansallisen kilpailun, jossa sen lisäksi jaettiin myös kauden kolmannet U20-luokan SM-pisteet. Kilpailussa oli kaksi maastokoetta kierroksella, jota osa kuskeista pääsi kiertämään kaksi ja osa kolme kierrosta. Maastokokeista toinen oli teknisempää kivikkopolkua ja toinen jouheampaa kangasmaastoa.  Kilpailussa reitillä päivän aikana nähtiin 171 kuljettaa 44 eri seurasta. Sysmän Moottorikerhosta Toukokun ajossa oli edustamassa 4 kuljettajaa.

A1-luokassa Jani Salonen kaasutteli maaliviivan ylitsen ollen oman luokkansa lopputuloksissa sijalla 11. Samalla Salonen sijoittui kko A-luokassa sijalle 17 ja yleikilpailussa hän oli 19:s.

A2-luokassa puolestaan Mikko Leppänen joutui valitettavasti keskeyttämään  kolmannen maastokokeen jälkeiselle siirtymäosuudelle.-Tämän vuoden perinteikäs Toukokuunajo ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Ykköspätkällä oli hiukan haasteita pärjätä 450-pelin kanssa tiukoissa kivikkomutkissa ja pientä puutumistakin alkoi loppupätkästä tulla. Toisella pätkällä kerkesin kerran stumppaamaan pyörän ja pätkän lopussa rupesi pyörä tukistamaan jo sen verran kovaa, että oli oikeasti tekemistä pysyä edes kyydissä saati siten yrittää ajaa kovaa. Silti yllättävän hyvä aika ja huollosta sai mukavasti uutta virtaa toiselle kierrokselle.Kolmospätkä alkoi vähän nihkeästi ja stumppasinkin pelin kerran heti pätkän lähdössä. Puolen välin paikkeilla alkoi kuitenkin parempi rytmi löytyä ja loppuun tuli ihan kivasti, vaikka puolet jarrupolkimen päästä jäikin matkalla jonnekkin kivenkoloon. Onneksi poljinta jäi vielä sen verran, että jarrua pystyi vielä käyttämään. Kolmosen jälkeisellä siirtymällä sitten suorutakkoa ylittäesssä osui takaratas kiveen ja heitti ketjut pois päältä. Tietysti ketjut sitten pakkautui huolella svingin ja eturattaan väliin, eikä ne sieltä irronneet kovasta yrityksestä huolimatta. Ei auttanut kuin keskeyttää ja edessä oli melko hikinen työntöreissu lähimmän tien varteen. Oli muuten hyttysiä siellä rämeikössä… Ensi lauantaina paremmalla onnella, Leppänen kertoi.

B1-luokassa Jyri Mannila joutui myös valitettavasti kekseyttämään kolmannelle pätkälle. Maanantaina kipeetä ottanut Mannilan polvi otti osumaa uudestaan maastokokeella ja joutui tämän takia keskeyttämään.

C2-luokassa ajanut Riku Tullila pääsi kilpailureitille Sysmän Moottorikerhon kuljettajista ensimmäisenä ja sijoittui omassa luokassaan sijalle seitsemän. 

-Kisa alkoi omalta osalta todella hyvin ja ajo kulki läpi kisan loistavasti. Maastokokeiden pätkät olivat hyviä ja itselle ne sopi täydellisesti. Viimeisellä pätkällä pyörän takalippa kilpineen ja valoineen jäi johonkin matkalle, mutta kisajärjestäjät toivat sen perässä varikolle. Kisapäivä muutenkin oli hyvä niin ajollisesti ja kelillisesti. Voin olla tyytyväinen  ajoon ja lopputulokseen. Tästä ei muuta kun etiäpäin, Tullila kommentoi kilpailuaan.

52. Toukokuunajon TULOKSET

Seuraava Endurokilpailu ajetaan 10.6 Riihimäellä, mutta seuraava CrossCountry-kilpailu ajetaan jo tänä viikonloppuna Asikkalassa, jossa kilpaillaan kolmen tunnin VGN-kilpailu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s