
Bike Forum SM Enduro 2018 ajettiin lauantaina 8.9. Petäjävedellä. Kilpailun järjestävänä seurana toimi Jyvässeudun Enduroseura. Kilpailu keräsi osallistujia 114 kappaleen verran, joista kolme edusti kilpailussa Sysmän Moottorikerhoa. Kilpailu alkoi aamulla pienoisen vesisateen saattelemana, mutta loppua kohti aurinkokin päätti näyttäytyä.
A1-luokassa Jani Salonen ajoi maaliin sijoittuen oman luokkansa lopputuloksissa yhdeksänneksi. Yleiskilpailun lopputuloksissa Janin suoritus riitti sijalle 19.
B1-luokassa Mannilan Jyrin kohtalona oli valiotettavasti keskeytys kolmannen maastokokeen jälkeen.
-Eilen ajettiin Bike Forum SM-enduro. Eka pätkä meni hyvin ja sain ajettua B-luokan toiseks nopeimman ajan. Huollosta lähtiessäni huomasin että pyörä ei liiku kunnolla ja tuntui että etujarru olisi koko ajan vähän pohjassa. Aloin siinä sit samantien kenttä huoltoa tekemään mutta etujarru ei siitä parantunut, ajattelin että noh ajetaan nyt nää kaks pätkää ja korjataan asiaa sitten huollossa enemmän. Kakkos pätkän maalissa huomasin kun etupyörä lukkiutu välillä itestään mutta siitä huolimatta kello näytti toista ja olin edelleen kakkosena. Kolmatta pätkää en päässyt kun noin 300metriä kun täydestä vauhdista suoralla etupyörä lukkiutui yhtäkkiä ja sit lähdettiin lentoon. Niskat ja polvi otti kipeetä ja aloin samantien tekemään taas huoltoa kesken pätkän jos olisin saanut pyörää kuntoon mutta etujarru oli niin lukkossa että etujarrupalat ei liikkunut mihinkään. Sain kummiskin vähän paloja liikkeelle ja lähdin rauhassa ajamaan pätkää ja ajattelin että voi morjes jos tästä viellä maaliin päästään. Ei päästy pitkään kun taas etupyörä oli lukossa. Muutaman kirosanan jälkeen ja pajotuksen jälkeen sain etujarrun jarrupalat pois ja pääsin huoltoon mutta näin paremmaksi vaan keskeyttää. Nyt vaan parannellaan viikko taas miestä kuntoon ja ens viikkonloppuna ajetaan taas kanteleella kansallinen enduro kilpailu ja toivotaan että saadaan taas nousupiste A-luokkaan. Harmittaa suunnattomasti että keskeytys tuli kun vauhti olisi kummiskin riittänyt B-luokan kärki sijoihin mutta tää on sitä motorsporttia ja kanteleella isketään taas, Jyri mietti suoritustaan.
C3-luokassa Koskenniemen Jani ylitti lopulta maaliviivan ollen luokkansa kuudes.