Enduron SM-sarjan toinen kilpailu ajettiin Jämsässä! Kauden toinen SM-sarjan kilpailu ajettiin lauantaina 4.3. Jämsässä. Aamulla kahdeksan aikaan reitille starttasivat C-luokkien kuljettajat, kun taas iltapäivällä kilpailuvuorossa olivat niin A kuin myös B-luokkien kuljettajat. SM-luokkien kuljettajat kiersivät kaksi ensimmäistä kierrosta valoisan aikaan ja viimeinen, kolmen maastokokeen kierros kaasuteltiin puolestaan hämärässä ja täysin pimeässä. Päivän kuluessa kilpailussa tapahtuikin monenlaista niin valo-ongelmista aina pyörän teknisiin ongelmiin asti ja varsinkin pimeällä ajaminen tuotti useammille kuljettajille päänvaivaa kilpailun aikana. Jämsässä hyvinkin nopealla reitillä nähtiin päivän aikana 167 kuljettajaa 42:stä seurasta, mukaan luettuna kaksi ulkomaan vahvistusta, toinen Italiasta ja toinen Briteistä. Aamupäivällä kuljettajat pääsivät reitille aurinkoisissa tunnelmissa loppupäivän ollessa pilvinen. Sysmän Moottorikerhosta Jämsässä oli mukana viisi kuljettajaa.A1-luokassa kerhon edustajista kaasuttelivat maaliin Mikko Leppänen sekä Jani Salonen. Salosen ollessa lopputuloksissa oman luokkansa 15:s ja SM1-luokan 16:s, sijoittui Leppänen samassa A1-luokassa sijalle 20 ja SM1-luokassa sijalle 25.-Kilpailu alkoi hieman poikkeuksellisesti vasta klo 13.20 ja myöhäisen startin johdosta fiilis ennen lähtöä olikin jotenkin ponneton. Reitti osoittautui kuitenkin huippuhyväksi ja päivä lähti ajollisesti hyvin käyntiin. Kaatumisiakaan ei tullut koko päivän aikana. Pimeällä ajo ei tuottanut itselle ongelmia, sillä talven mittaan on tullut ajettua melko paljon pimeällä. Tarkoitus olikin sitten vielä iskeä pimeän pätkillä ja ajaa sinne hyvät ajat. Ennen viimeistä pätkää hajosikin toinen kypärä valo ja aivan viimeisellä pätkällä kolauttaessani pääni sisäkurvissa olleeseen puuhun myös toisen kypärävalon suuntaus kääntyi minne sattuu. Onneksi siinä vaiheessa maastokoetta ei ollut paljoa jäljellä. Kokonaisuutena päivä oli siis hyvä, ajo kulki ja oli todella varmaa, Leppänen kertoi. A3-luokassa Husqvarnalla ajava Joonas Salonen sijoittui omassa luokassaan lopputuloksissa seitsemänneksi, ollen SM3-luokan lopputuloksissa kahdeksas.B2-luokassa ensimmäistä kilpailuaan kyseisessä luokassa ajanut Janne Louhelainen sijoittui oman luokkansa lopputuloksissa 15:s, ollen SM2-luokassa sijalla 31. Samassa luokassa kilpaileva Miikka Leppänen kaasutteli maaliin kuudentena, ollen SM2-luokan lopputuloksissa sijalla 22.-Alussa meinasin olla hieman unessa ja ensimmäiset pari pätkää menikin heräillessä. Sain kuitenkin hyvin kiristettyä ja pari erittäin hyvääkin aikaa pätkillä tuli ajettua. Pimeässä ajo tuotti vaikeuksia viimeisellä kierroksella ja niissä tulikin hieman takkiin, sillä en ole pimeällä tänä talvena ajanut juurikaan. Lopputulos oli kuitenkin hyvä ja siihen voin olla ihan tyytyväinen taas, Miikka totesi. Jämsän SM Enduron TULOKSET Seuraava endurokilpailu ajetaan seuraavan viikonlopun lauantaina 11.3. Pornaisissa. RAMIRENT Enduro Sprint-nimeä kantava kilpailu onkin viimeinen valmistava kilpailu Päitsiä varten. |


